RSS Feed

HavaintojaHyvät ja huonot hetket

16. tammikuuta, 2007

Vaikeimpia asioita tässä uudessa elämässä on tunneskaalan ääripäiden välitön läsnäolo. Parina viime päivänä on taas seesteisemmän kauden jälkeen huomannut, kuinka repivää on olla hetkittäin jopa (varovaisesti) hienoisen onnen tunteen vallassa – ja muljahtaa siitä sitten yhtäkkiä jonnekin todella synkkään syöveriin.

Eräs lähimmäinen ilmoitti jo alkusyksystä minun selviytyvän – syyksi hän itsekin murheita kokeneena sanoi sen, että ”kun on pakko, ei ole muuta vaihtoehtoa”. Niin se ehkä ajan mittaan menee. Kun on talossa neljän kuukauden ikäinen pikkumies, on päivittäin raavittava itsensä sen verran kasaan, ettei hänen hyvinvointinsa suuremmin järky.

”Kassun” kanssa pystyy jopa olemaan yksittäisenä hetkenä iloinen; sälli on täysin puolueettoman arvion mukaan aika hauska tyyppi ja elävän lapsen sylissä pitäminen on hieno tunne. Pienen sydämensä pohjasta hekottelevan vauvan kanssa on myös aika vaikeaa olla naama mutrussa. Ja joka päivä jotain uutta oppivan ihmistaimen ihmettely on edelleen kiehtovaa puuhaa.

Pystyn lapsen kanssa ollessa tai töitä ahkeroidessa patoamaan pahoja henkiä pitkiksi ajoiksi piiloon. Varjopuolena vain on se, että tarpeeksi kasauduttuaan angsti tulee ulos varoittamatta. Neljästä hyvästä vuodesta on niin paljon muistijälkiä lähiympäristössä, että aina löytyy jokin asia, esine tai paikka, joka voi laukaista surun tulvan.

Reilussa puolessa vuodessa on tietysti oppinut jo varomaan ja välttämään tiettyjä asioita, joita ei vain kykene kohtaamaan. Esimerkiksi Miljan lelut, kirjat ja rakkaat levyt ovat sellaisia. Lukuisia aiemmin itsellekin tärkeitä lastenlauluja ei yksinkertaisesti pysty kuuntelemaan.

Tiesin tämän ostaessani ale-laarista PMMP:n lastenlaulu-levyn osin tuttuine viisuineen. Uhmassani kuvittelin, että tämän kohdalla ei ole pakko alistua, tämä levy olisi taloon hommattu kuitenkin. Ja ovathan ne versiot kuulemma ihan erilaisia kuin muiden vanhat esitykset. Pääsin koko perheen suosikkeihin lukeutunutta Magdaleena-laulua vähän alle puoliväliin ennen kuin törmäsin seinään.

Patoutuvaa pahaa oloa on toisinaan hyväkin purkaa tarkoituksella. Mutta suru on kovin vaikeasti kontrolloitavissa – mikä sivumennen sanoen tekee siitä vielä vaikeammin käsiteltävää kontrollifriikille. Sen iskiessä koko voimalla ei koskaan tiedä, mihin päätyy ja kauanko synkkä reissu kestää.

Kesken työpäivän suoritetusta väärästä musiikkivalinnasta toipuminen kesti kaksi tuntia ja sekoitti pään melko tehokkaasti. Autuasta työhön uppoutumista ei näemmä sovi häiritä, sen turvalliselta tuntuva suojakuori ei ole kovin vankka. Ristiriidat saavat olon jakomielitautiseksi itsestäänkin, heittelyjä ei kannata omaehtoisesti voimistaa.

Kyseisen levyn vein suosiolla hyllyyn piiloon. Jos vaikka vuoden päästä yrittäisi uudestaan.


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
    • Armollisesti muistin vasta just nyt Helsingin nyrkkeilyillan. Pääottelu sopivasti alkamassa. Tatli vie - pisteille mennään.
    • Säätiedotus -rintamalle: Nyt näyttää siltä, että ei ole ainoa suomalainen lauantain Ladies Fight N… https://t.co/l5IhO4Evcl
  • Arkisto
  • Aiheet