RSS Feed

HavaintojaSananen extremelajeista

28. kesäkuuta, 2007

Sattuneesta syystä on ollut viime aikoina kovasti paljon aikaa miettiä erilaisia asioita. Vaimoni ilmaiseman ajatuksen pohjalta olen pohtinut muun muassa niin sanottuja extremelajeja ja ihmisyyden rajojen hakemista.

Nykypäivän joutilaalla ihmislapsellahan ilmenee hämmentävän usein tarvetta ylittää itsensä, monesti jonkin fyysisen toiminnan saralla. Kun mikään ei kuulemma tunnu miltään, pitää esimerkiksi kiivetä aina vain korkeammalle ja tulla mieluusti hyppäämällä takaisin.

Äärikokemusten hakemisella on kaiketi tarkoitus osoittaa itselleen, ja ilmeisen usein kai muillekin, jotain itsestään.
Hajanaisen ajatusrakennelmani pohjalta tuntuu siltä, että yhteistä näille extremelajeille ja äärikokemuksille on usein ihmisyyden rajojen hakeminen ihmisen itsensä ulkopuolelta. Tämä tarkoittaa siis luonnonvoiminen ja fysiikan lakien uhmaamista, joka vähän tarkemmin ajatellen on monien mielestä jo lähtökohtaisesti irrationaalista.

Mutta itse olen miettinyt sitä, miksi ihmiset niin harvoin hakevat ihmisyytensä rajoja sisältäpäin? Perinteisissä extremelajeissahan sisäistä itsensä ylittämistä edustanee lähinnä itsesuojeluvaiston mitätöiminen, luulisin.

Sisältään monet meistä voisivat löytää rajoja, esteitä ja haasteita, joita äkkiseltään ei välttämättä osaa edes ajatella. Tai uskalla ajatella. Aasinsilta tässä on siinä määrin ilmeinen, että kukin osannee kuvitella minkätyyppisiä extremelajeja minulla olisi lähimmäisille tällä hetkellä suositella. Yleisen hyvän olon nimissä jätän listan kirjoittamatta.

Sitä ei tietenkään ole vaikeaa keksiä, miksi ”sisäiset extremelajit” eivät ole vapaaehtoispohjalta kovin suosittuja. Omia henkisiä ja sisäisiä rajojaan on tietysti hieman hankalaa koetella ajautumatta jollain tapaa peruuttamattomien tekojen äärelle. Vielä selkeämpi syy on uskallus. Ulkoisia tekijöitä ja olosuhteita on helpompaa uhmata, etenkin jos ne ovat jollain tapaa ennakolta kontrolloitavissa (tai näin voi itselleen uskotella). Syvälle peiliin katsominen taas saattaa olla vaikeaa jo ihan arjen tasolla. Sisältään on myös vaikeaa etsiä rajoja harjoitteluluonteisesti.

Jokainen läheisistään välittävä tai toisen ihmisen hyvinvoinnista vastuussa oleva löytää päästään toisinaan järjettömiltäkin tuntuvia pelkoja. Tai siis ne vaikuttavat järjettömiltä satunnaisesti päähän putkahtaessaan. Pelkojen prosessointia extremelajina on kuitenkin luullakseni aika vaikeaa viedä kovin pitkälle pelkästään mielikuvituspohjalta. Itse en ainakaan ikinä edes uskaltanut ajatella, miltä tuntuisi herätä puhelinsoittoon, jossa kerrotaan lapsesi olevan eloton.

Vaikka ette ehkä haluakaan lähteä testaamaan ”suositustani”, kerron että 2000-luvun(kin) extremelajien aatelia on omien perimmäisten tuntojen kohtaaminen. Todellisen äärikokemuksen löytää ihan sisältään, jos joskus joutuu henkisesti täysin paljaana ja suojautumiskyvyttömänä vastaanottamaan omia äärimmäisiä tunteitaan, vailla kohtuuden rajaa tai minkäänlaista kontrollia.

Normaalisti helposti hallittavissa olevat viha, katkeruus ja kiukkukin ovat äärimmäisiä kokemuksia, kun niitä ei pysty kohdistamaan mihinkään.

Sitä en osaa sanoa, miten tämäntyyppistä sisäistä sankaruutta voisi järjellisissä rajoissa harjoitella. Enkä sitä, olisiko siitä edes mitään hyötyä.


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
    • Armollisesti muistin vasta just nyt Helsingin nyrkkeilyillan. Pääottelu sopivasti alkamassa. Tatli vie - pisteille mennään.
    • Säätiedotus -rintamalle: Nyt näyttää siltä, että ei ole ainoa suomalainen lauantain Ladies Fight N… https://t.co/l5IhO4Evcl
  • Arkisto
  • Aiheet