RSS Feed

HavaintojaSuorittamisesta

9. heinäkuuta, 2007

Urheilun yhteydessä puhutaan usein suorittamisesta, myös jääkiekkoilussa ja muissa joukkuelajeissa. Yksilöurheilijan esiintymiset ovat analyyseissa jonkinlaisella laatuasteikolla liikkuvia suorituksia, mutta myös joukkueiden kohdalla puhutaan herkästi hyvästä, huonosta tai vaikkapa jämäkästä suorituksesta.

Lähtökohtaisesti jonkinlaista etukäteissuunnitelmaa mahdollisimman tarkasti myötäilevää suoritusta pidetään kilpaurheilussa hyvänä asiana, siitä lipeäminen taas vie yöunet vähintään valmennustiimiltä.

Kun siirrytään urheilun kentiltä tavanomaisemman elämän saralle, suorittamisella ei enää ole niin positiivista latausta. Harva tykkää esimerkiksi tehdä työtä, jonka pääasiallinen sisältö on ennalta määrättyjen rutiinien ja suunnitelmien loputon toisto. Jotenkin vielä nihkeämpää on se, kun ajautuu suorittamaan omaa elämäänsä.

Moni meistä tietysti tekee elämäänsä varten sinänsä mielekkäitä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja toteuttaa vaikkapa kesälomareissun tarkkaa suunnitelmaa suorittaen. Tämä on vielä ihan ok, mutta alkaisikohan maistua happamalta, jos koko päivittäinen elämä rakentuisi yksittäisten tekojen suorittamiselle.

Niinpä niin, tämäkin on niitä lajeja, joita tervejärkisen ei kannata harrastuspohjalta kokeilla. Sellaista elämisestä kuitenkin tulee, kun aiemmin tutulta ja turvalliselta vaikuttaneesta elämästä katoaa pohja – kun kaikki vanhat rutiinit, tavat, kiinnekohdat, arvot ja voimavarat menettävät merkityksensä.

Siinä vaiheessa sitä sitten on vain ryhdyttävä suorittamaan elämää – kun ei muuhun kykene. Aloittaen vaikka vaatettamisesta ja hampaidenpesusta. Itse olen uudessa ihmisyydessäni päässyt kuukaudessa sille tasolle, että olen edennyt em. toimenpiteiden suunnittelusta hyvinkin monimutkaisiin suorituksiin, kuten astianpesukoneen käyttöön ja vieraiden ihmisten kanssa keskustelua vaativiin kohtaamisiin. Tällaisista suorituksista selviää tarkalla etukäteissuunnittelulla ja tiukalla keskittymisellä, ehkä.

Kuulostaa hienolta, vai mitä?

Tällä viikolla aion yrittää monumentaalista harppausta ja pyrkiä suoriutumaan jonkinlaisista – monimutkaisia henkisiä ja sosiaalisia prosesseja vaativista – työtehtävistä. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei yhtään pelota.*

Se siitä elämästä ja ”elämisestä”, mutta otetaanpa askel taaksepäin. Omasta suorittamisestani olen viime päivinä edennyt ajattelemaan urheilussa tavattavaa suorittamista. Entisessä elämässäni olisin jollain tapaa kivuttomasti saanut nieltyä sen ajatuksen, että etenkin valmentajien näkökulmasta ennalta suunnitellun kaltainen suorittaminen on hyvä asia. Se on turvallista, se on jollain tapaa ennakoitavissa ja sen äärellä valmentaja voi elätellä illuusiota kontrollista.

Siitä en ole ihan varma, onko suorittaminen urheilussa kenenkään muun näkökulmasta hyvä asia. Jotenkin tapailen sellaista ajatusta, että mitä pidemmälle edetään kontrolloidun (varovaisen) suorittamisen asteikolla, sitä enemmän hukataan jotakin esimerkiksi pallopelien syvimmästä perusluonteesta – eli itse Pelaamisesta, Leikkimisestä.

Kirjoittajan sisäinen Homo Ludens on kuitenkin siinä määrin ruhjoutunut, etten saa näin monimutkaista ajatusten korttitaloa kasaan. Auttaisiko joku?

* Tämä kirjoitus oli varmaankin ikään kuin vakuuttelua itselleni siitä, että osaan vielä tehdä työtäni. Runsas kuukausi Miljan kuoleman jälkeen olin palaamassa töiden pariin. Sen piti olla unelmien kesä, olin Veikkaajassa, sittemmin Urheilusanomat, kesätoimittajana. Piti valloittaa maailmaa Helsingistä alkaen.


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
    • Armollisesti muistin vasta just nyt Helsingin nyrkkeilyillan. Pääottelu sopivasti alkamassa. Tatli vie - pisteille mennään.
    • Säätiedotus -rintamalle: Nyt näyttää siltä, että ei ole ainoa suomalainen lauantain Ladies Fight N… https://t.co/l5IhO4Evcl
  • Arkisto
  • Aiheet