RSS Feed

HavaintojaKuukausipäivä

8. elokuuta, 2007

Junassa istuessa on liikaa aikaa omille ajatuksille, ja liian vähän tilaa paeta niistä nihkeimpiä. Uudessa maailmanjärjestyksessäni oman sielunmaiseman syväluotaaminen on tärkeää, mutta usein kivuliasta. Joidenkin asioiden läpikäymiseen on voimakas sisäinen pakko ja halu, ihan kaikkea ei kuitenkaan välittäisi kohdata.

Uusi elämä on tuonut mukanaan uudenlaisen aikakäsityksen – monia asioita mittaa ”ennen ja jälkeen” -asteikolla. Samalla kalenteriin on alkanut ilmaantua ennennäkemättömiä merkkipäiviä. Tuijottaessani ohikiitäviä näkymiä tajusin, että nyt on se aika kuukaudesta. Tänään on tasan kaksi kuukautta siitä, kun… Miljaa ei yhtäkkiä enää ollutkaan… tasan kaksi kuukautta siitä junamatkasta (Helsinki-Kupittaa), josta en muista muuta kuin pohjattoman paniikin.

Pari päivää sitten löysin itseni keskustelemasta vaimon kanssa aiheesta ”voiko lapsen synttäreitä viettää, vaikka lapsi on kuollut”. Kuulostaa ehkä absurdilta, mutta ihmisraunion repaleisessa elämässä on tartuttava jokaiseen epätoivoiseenkin mahdollisuuteen pysyä kiinni ennen-ajassa. Kun jäljellä on vain muistoja, niiden kadottamisen pelko saa kohtuuttomat mittasuhteet.

Uuteen elämään ja aikakäsitykseen liittyy myös uudenlainen rajallisuuden tunne. On tietenkin karu tuntemus koko ihmiselämän rajallisuudesta, mutta arkisemmalla tasolla oman jaksamisen ja kyvykkyyden rajat ovat huomattavasti aiempaa ahtaammalla. Esimerkiksi kolmen päivän vähän tiiviimpi työputki kulutti akut niin tyhjiksi, että kaikinpuolinen toipuminen vaatii toiset kolme päivää. Siihen on vaikeaa tottua.*

Samaisen työputken myötä hahmotin myös sanaisen arkkuni tämän hetkisen tilavuuden. Taoin tarinaa Simo Valakarista vajaan 15 000 merkin verran**, ja huomasin sen jälkeen, ettei enää ollutkaan jäljellä sanoja tai sanottavaa, saati voimia lauseiden rakentelemiseen. Pariinkin otteeseen tuijottelin tovin murinaeditorin näkymää, eikä puhtaan valkea ruutu ole ikinä näyttänyt niin autiolta.

Täytyykin tästä jo vähän annostella, ettei jää työt tekemättä.

* Unelmien kesäduunista ei lopulta jäänyt kuin unelman riekaleita. Silti olen edelleen kiitollinen siitä, että sain olla siinä työyhteisössä pienenä palasena mukana tovin, palauttelin toimintakykyäni vaeltelemalla pieniä hetkiä isossa lasitalossa. Kaikkein kiitollisin olen silloisilta esimiehiltä saamastani varauksettomasti – en ehkä koskaan ole tullut kiittäneeksi Rantasen Vesaa niistä eleistä, vahvasta ihmisyydestä.

** Tuon jutun aikaansaaminen oli itselleni uskomattoman tärkeää, ja uskomattoman raskasta. Tästä syystä olen sittemmin aina suhtautunut Simo Valakariin erityisellä ammatillisella lämmöllä. Simolla ei varmasti ole tästä minkäänlaista käsitystä.


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
    • Armollisesti muistin vasta just nyt Helsingin nyrkkeilyillan. Pääottelu sopivasti alkamassa. Tatli vie - pisteille mennään.
    • Säätiedotus -rintamalle: Nyt näyttää siltä, että ei ole ainoa suomalainen lauantain Ladies Fight N… https://t.co/l5IhO4Evcl
  • Arkisto
  • Aiheet