RSS Feed

HavaintojaImmuniteetti

9. marraskuuta, 2007

Kirjoittaja on saavuttanut henkisen koske(tta)mattomuuden tilan.

Tehdäänpä tämä selväksi heti alkuun: on tietysti kuvottavaa ja hyvin surullista, että Suomessakin joutuu nykyään kohtaamaan joukkomurhia. Tosin samalla ”sosiologisesti” hyvin mielenkiintoista. Mutta minkäs teet, kun ei tunnu missään?

Minä en yksinkertaisesti löydy itsestäni hippusen vertaa surullisuutta, empatiaa tai inhimillistä mielenkiintoa Jokelan koulusurmien* johdosta. Eikä tämä johdu edes lääkityksestä, kun en moista käytä. Ei vaan löydy minkäänlaista vapaata kapasiteettia ihmisraunion tunnepuolella.

Toisaalta se on hämmentävää, toisaalta taas jokseenkin vapauttavaa. Kun ei kykene vastaanottamaan muiden ihmisten angstia tai surua, pystyy tarkastelemaan tällaistakin asiaa etäisen viileästi. Eilen lueskelin pitkään aiheeseen liittyvää uutisointia ja keskustelua, katsoinpa jopa hyvin poikkeuksellisesti töllöstä uutiset. Kaiken tämän jälkeen päädyin lähinnä miettimään, että eipä ole häävi keikka kollegoilla – seistä ulkona räntäsateessa tuntikaupalla venyttämässä journalistin etiikkaa järkyttyneitä ihmisiä ahdistelemalla.

Mutta hienoja kuvia olivat ottaneet. Runsaasti Draamaa ja Rytinää**, fraasin varsinaisessa merkityksessä.

Toisena aiheena jäin pohtimaan sitä, mitenköhän Tuusulan tapaisessa kunnassa riittävät pitkän päälle rahkeet tarjota henkistä apua mittavalle joukolle ihmisrauniota. Sen avun saaminen saaminen kun ei kaikkialla taida olla itsestään selvää edes yksittäisten kuolonkriisien yhteydessä. Kahdeksan ruumista tarkoittaa vähintään kymmenkertaista määrää vakavasti hoidon tarpeessa olevia muita ihmisiä, tässä tapauksessa luultavasti vielä enemmän.

Jos olisin yhtään enemmän matemaattisuuteen taipuvainen, olisin varmaankin ruvennut laskemaan terapiaresurssien tarvetta ja kuluja. Jos olisi kiinnostanut niin pitkälle. Sen sijaan jäin toviksi yömyöhällä pohtimaan, miksi minun pitäisi löytää sisältäni edes ohimenevää myötätuntoa – en oikein keksinyt pätevää syytä. Pahoittelut myös lähimmäisilleni, joiden murheet eivät ole kiinnostaneet enää kuukausiin pennin vertaa.

Nyt pitäisi enää tietää, onko tunnevammaisuuteni akuuttia vai pysyvämmän laatuista. Sitä taas en uskalla edes ajatella.

* Jos joku ei muista/tunnista asiaa, Jokelan koulusurmat Wikipediassa.

** ”Draamaa ja rytinää” oli jääkiekon SM-liigan hyväksi todettu mainoslause noina aikoina.


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
    • Armollisesti muistin vasta just nyt Helsingin nyrkkeilyillan. Pääottelu sopivasti alkamassa. Tatli vie - pisteille mennään.
    • Säätiedotus -rintamalle: Nyt näyttää siltä, että ei ole ainoa suomalainen lauantain Ladies Fight N… https://t.co/l5IhO4Evcl
  • Arkisto
  • Aiheet