RSS Feed

HavaintojaLapsen uni

15. helmikuuta, 2008

Joskus muinoin entisessä elämässä vaimo sanoi, että nukkuva lapsi on kauneimpia asioita maailmassa. Siinä tuntui silloin olevan perää. Mutta nyt siitäkin ajatuksesta on joutunut luopumaan ja se tuntuu jopa jokseenkin pahalta.

Onhan pienen lapsen syvässä unessa edelleen jotain hellyttävää, jos sitä vahtimaan jää. Mutta kun vahtimisesta tulee pakkomielle, se ei ole enää kaunista. Meille nukkuva lapsi on pelottava asia, koska kumpikaan meistä ei pysty luottamaan siihen, että hän todella vain nukkuu.

Pelkään pahoin, että pikkumiehestämme kasvaa hieman häiriintynyt yksilö, koska hänen uniaan häiritään aina. Aamu-unilla, päiväunilla ja alkuillan yöunilla joku käy jatkuvasti tökkimässä tai kokeilemassa hengitystä. Aamuyöt saa sentään perhepedissä nukkua suht rauhassa, kun valvojat ovat riittävän lähellä – ehkä, joskus uni karttaa isukin silmää yön pimeinä tunteina ja pitää silloinkin tarkastaa kaiken olevan hyvin.

Hölmöltähän tuo kuulostaa, ja sitä se on – sen tiedämme itsekin. Mutta mittaamattomalla epävarmuudella ja menettämisen pelolla ei olekaan mitään tekemistä järjen kanssa. Lapsen sikeä uni on kertaalleen paljastunut joksikin muuksi, käsittämättömäksi kohtalon oikuksi. Sen mielessä autuaan levollisestikin tuhiseva lapsi näyttää pelottavan elottomalta.

Vatsallaan pikkukarhumme ei saa nukkua lainkaan, vaikka hänellä ilmiselviä taipumuksia moiseen olisi. Vaimolle se lyö pahimmat traumat silmille, ja kasvattaa samalla kätkytkuoleman tilastollista riskiä. Kaikenlaista sitä joutuu miettimään oman mielenrauhansa vuoksi.

Tämäkin kirjoitus on jo kertaalleen keskeytynyt tarkastuskäynnin vuoksi, hengissä olivat molemmat. Omaa untaan ei sentään tarvitse valvoa, eikä nukahtaminen pelota. Herääminen tosin välillä ahdistaa.

Tökkimisistä ja kääntämisistä huolimatta lapsen uni on yleensä ilmeisen riittävää. Nykyisin untakin kauniimpaa on se varaukseton hymy, joka pienen ihmisen kasvoille leviää, kun hän kunnon torkkujen jälkeen näkee tutun naaman. Sitä mielikuvaa pyrin vaalimaan ja pitämään loitolla toisenlaisia visioita.

Jälkihuomio: vanhempi pojista täytti tovi sitten yhdeksän. Edelleen aina kotona ollessani käyn illan päätteeksi tarkastamassa, että kumpikin hengittää. (marraskuu 2016)


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
    • Armollisesti muistin vasta just nyt Helsingin nyrkkeilyillan. Pääottelu sopivasti alkamassa. Tatli vie - pisteille mennään.
    • Säätiedotus -rintamalle: Nyt näyttää siltä, että ei ole ainoa suomalainen lauantain Ladies Fight N… https://t.co/l5IhO4Evcl
  • Arkisto
  • Aiheet