RSS Feed

HavaintojaJärki ja tunteet

5. maaliskuuta, 2008

Otsikosta huolimatta päivän aatos ei käsittele Jane Austenin klassikkoromaania, eikä edes aiheesta tehtyä filmatisointia – vaikka kumpikin olisi toki oivallista sunnuntain hömppäviihdettä. Yhtymäkohtia rainaan on toki sen verran, että jos meikäläisen elämästä tehtäisiin nyt elokuva, pääosassa voisi olla Hugh Grantin tapainen epävarma neuroosikimppu.

Oikeassa elämässä järki ja tunteet ovat käyneet lähes eeppisiä taistoja viime päivinä. Siihen ei tarvita nykyisellään muuta kuin lapsen sairastuminen. Paha yskä ja kohtuullinen räkätauti riittävät laukaisemaan jälkikäteen absurdilta tuntuvia ”nyt tämäkin kuolee” –hetkiä molemmissa aikuisissa.

Jos malttaa jossain vaiheessa pysähtyä ajattelemaan, järki sanoo, ettei tässä ole suurta hätää. Eihän lääkärikään löytänyt mitään mainittavaa. Mutta kovin helposti tunnepohjainen reaktio jyrää alleen kaiken järkeilyn, kun lapsi tuntuu yön pimeydessä haukkovan viimeisiä hengenvetojaan.

Järkiperäisemmän tilanneanalyysinkin pystyy tekemään pienessä tovissa, mutta jälkijäristykset näkyvät hermostuneisuutena, joka muuttaa esimerkiksi kahden aikuisen ihmisen välisen kommunikaation melko tuskalliseksi. Eilen illalla mietin myös ihan vakavissani, pitäisikö yön ajaksi laatia vahtivuorot. Oman unen laatu oli lopulta sellaista, ettei päivän valjetessa juuri tiennyt nukkuneensa. Onneksi joku jossain on joskus keksinyt sunnuntaille osuvan lepopäivän pyhittämisen.

Tällä kertaa osasin tosin jo odottaa sekoilua sairastumisen oireiden ilmetessä. Tutustuimme paniikinomaiseen menettämisen pelkoon jo varhain syksyllä, kun tissimaitoa ylensyönyt tulokkaamme päätti kerralla oksentaa ylimääräiset ravinnot pois. Jälkikäteen tilanne on melkein hymyilyttänyt, mutta sillä hetkellä se oli silkkaa kauhua.

Hugh Grant kauhuelokuvan pääosassa? Ei ehkä sittenkään.

Vaan eipä siitä välttämättä kovin hyvää kauhuelokuvaa muutoinkaan tulisi. Yleisön olisi ehkä vaikeaa samaistua siihen, miksi tietyistä numeroista odottamattomaan aikaan tulevat harmittomat puhelinsoitot suistavat päähenkilön täysin raiteiltaan hetkittäin.

Tarua ihmeellisemmässä todellisuudessa kuvioon tietysti kuuluu se, että sairastava karhunpoika itse ei ole moksiskaan juuri muusta kuin pahimmista yskänkohtauksista. Jos uskoisi järkeään, lapsen naamasta näkisi, ettei mikään ole suuremmin vialla. Ehkä. Mutta ei sen edellisenkään lapsen kasvoissa tai olemuksessa ollut mitään vialla.


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
    • Armollisesti muistin vasta just nyt Helsingin nyrkkeilyillan. Pääottelu sopivasti alkamassa. Tatli vie - pisteille mennään.
    • Säätiedotus -rintamalle: Nyt näyttää siltä, että ei ole ainoa suomalainen lauantain Ladies Fight N… https://t.co/l5IhO4Evcl
  • Arkisto
  • Aiheet