RSS Feed

HavaintojaTalvihallan suojelus

10. maaliskuuta, 2008

Talvi näyttää saapuneen lounaiselle rannikkoseudullekin, käärien kaapuunsa routaisiin irvistyksiin kohmettuneen maiseman. Samalla olen löytänyt uuden ristiriidan sisimmästäni.

Valkea näkymä ikkunan takana repii taas haavoja auki, muistuttaa siitä, että tämäkin joutilas päivä olisi pitänyt tärvätä pulkkamäessä, niitä kerran käytettyjä suksia kokeilemassa, lumilinnaa kasaamassa. En olisi uskonut kaipaavani patterilla kuivuvien talvivaatteiden hassua tuoksua.

Toisaalta myöhäinen talvi toi mieleen sen, että ihan pian pitäisi jo kevään ihmeiden nostaa päätään. Se sai saman tien toivomaan, että lumisade, viima ja harmaus jatkuisivat ikuisesti. Kevääseen liittyvät viimeiset ehjän elämän muistot. Kevätleikkien viehätys, pyöräilyn riemu uudella punaisella pyörällä, viimeiset sietämättömän onnelliset viikonloppuretket keväisessä luonnossa.

Kun kevät tulee ja kulkee ohitse, kaikki vanhassa elämässä koettu on ikään kuin pyyhitty näkymättömiin uuden vuodenkierron uudenlaisen elämän pyörien alle.

Kevääseen liittyy muunkinlaista elämisen tuskaa. Monille kevät on yleensä heräämiseen ja uusiin haasteisiin tarttumisen aikaa. Synkän talven jälkeen kevään valo ja vehreys lietsovat myös ihmisen elämänhalun esiin. Tai sitten ei. Olen joskus ennenkin miettinyt, että edellä kuvatun vallitsevan ajatusmaailman paineessa kevät voi olla sietämätöntä aikaa, jos auringonvalo paahtaakin kivuliaasti hämärään tottuneisiin silmiin – jos luonnon herääminen asettaakin paineita siitä, että ihmislapsenkin pitäisi nousta uudenlaiseen kukoistukseen.

Entä jos ei pysty, jos ei halua? Entä jos ihmislapsen mieli viihtyykin talviunilla ja saa kevätallergiaa hetkellisestä lämmöntunteesta valheellisesti riehaantuneista kanssaihmisistä? Saako jäädä peiton alle piiloon?

Laulu- ja soitinyhtye CMX:n A.W. Yrjänä on kirjoittanut kauniisti tällaisesta ihmisestä. Tai niin ainakin tulkitsen laulun kuuntelijan oikeudella. ”Vanhan talvitien” lyriikassa talvi on kesää lempeämpi, se antaa ihmiselle oikeutuksen olla ottamatta osaa maailmanmenoon. Talvella saa istua lattialla kaminan kajossa ja tuijottaa ikkunasta ulos, ei tarvitse itse lähteä sinne paleltumaan.

Sellainen maailma on armelias. Siellä tuntuu olevan tilaa ihmisrauniollekin.

”…Talvi joka on lempeämpi
kuin kesä konsanaan
Talvi huokailee tarinaa
jolla ei ole enää kertojaa

Menen nukkumaan ja toivon
etten enää koskaan herää
kevätpäivään raastavaan…”

(CMX – Vanha talvitie)


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet