RSS Feed

HavaintojaSaippuakuplat

25. huhtikuuta, 2008

Kevätauringon loisteessa ulkomaailma voi lyödä varoittamatta silmille. Astun ulos ovesta ja ensimmäisenä katse kiinnittyy pihan toiselle laidalle. Vasta-auringon viiltävissä säteissä leijailee kokonainen parvi saippuakuplia, kuin keijukaisen kyyneliä. Lämmin keli on houkutellut lapset niitä puhaltelemaan.

Aurinko ottaa silmiin, mutta se ei aiheuta tällaista polttelua silmäkulmissa, on pakko kiiruhtaa kulman taakse. Poissa silmistä, vaan ei poissa mielestä.

Saippuakuplien puhaltelu on juuri niitä askareita, joihin tällainen joutilas päivä meilläkin pitäisi tärvätä. Tiskiaineesta sekoitettaisiin juuri sopivan paksuista litkua, pihalle sitä mukaan vähintään puoli litraa – iso osa kaatuu kuitenkin maahan. Nauratettaisiin pikkuveikkaa ihmeellisillä palluroilla.

Mutta elämähän ei aina ole sitä mitä sen pitäisi. Saippuakuplavehkeet ovat laatikossa pimeässä kellarissa ja minä poden entisen elämän ikävää ihan toisenlaisissa puuhissa.

Elämästä uupuu muunkinlaisia kuplia. Ennen kaikkea aiemminkin mainitsemani turvallisuuskupla, jonka puuttuminen on vielä paljon kipeämpi juttu kuin saippuakuplien puute. Kuvitteellinen turvallisuuskupla on tavallisen ihmisen perusturvallisuudentunnetta, luottamusta siihen, että ”elämä kantaa”. Se on myös sitä tavanomaisen elämän kannalta tarpeellista illuusiota siitä, ”että eihän meille mitään pahaa tapahdu”.

Turvallisuuskupla puhkeaa, kun pahaa kaikesta huolimatta tapahtuu. Tekee kovin kipeää huomata, ettei elämä välttämättä olekaan turvallista – vaan sattumanvaraista, joskus jopa kohtuutonta. Ja elämä kuplan tuolla puolen on jotenkin kovin… paljasta, vähän turhan suoraa useimpien makuun.

Elämän turvallisuuskupla on monin tavoin kuin saippuakupla. Saadakseen ison kuplan, on jaksettava puhaltaa siihen sisältöä vakaasti uskoen, mutta varovasti. Valmis kupla voi hyvällä tuulella leijailla silmän kantamattomiin, kantaa kauas taivaan sineen. Oikein vahva kupla voi lentonsa jälkeen vaikka laskeutua pihanurmelle ehjänä möllöttämään, kuin uhmaten olemuksensa perusluonnetta.

Toisinaan taas joskus kupla räjähtää suoraan silmille tai lakkaa vain olemasta yhtäkkiä, selittämättömästi. Ja kun kupla kerran puhkeaa, ei siitä jää jäljelle mitään.

Erona on se, että uutta kuplaa on hankalaa saada puhallettua ehjänä leijailemaan. Luottamusta elämään ei ole helppoa vakuutella itselleen.


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet