RSS Feed

HavaintojaSilta sisarusten välillä

6. huhtikuuta, 2008

Tuokiokuva viikonlopulta: hetken tauko hektisyydestä, koko bändi päiväkävelyllä hautausmaalla, pikkuveikka ensimmäistä kertaa kunnolla hereillä kyseisessä paikassa. Istuu ja ihmettelee meininkiä, ei tietysti vielä ymmärrä mustan kiven merkitystä, mutta tunnistaa varmaankin jo maiseman, linnunlaulun värittämän hiljaisuuden. Ja aistii tunnelman.

Kovasti on podettu sitä, millainen suhde Kassulle muodostuu isosiskoonsa – yksin yön pimeydessä, yhdessä maailmaa kiroten, ammattiauttajan luona asiaa puiden. Siskoon, jota hän ei koskaan nähnyt, kuulikin korkeintaan varovaista kuiskutusta kohdun ulkopuolelta.

Milja ei ole täällä, mutta silti jotenkin läsnä jokaisessa päivässä. Siitä ei luultavasti tule helppoa suhdetta pikkuveljellekään.

Pienistä palasista rakentuu hänen ymmärryksenä vähitellen. Valokuvat seinällä ovat jo alkaneet viedä pienen ihmisen huomiota, joskus hän oppii yhdistämään kuvien kasvot nimeen, josta hänelle jo puhutaan. Mutta miten voi lapsi luoda ehjän kuvan ihmisestä, joka on läsnä vain pysähtyneissä ruuduissa, mielissä, sydämissä?

Ja miten hän voi saada mieleensä siskon, joka ei muodostu hänelle ylitsepääsemättömäksi rasitteeksi?

Kassu joutuu kasvamaan sellaisen siskon kanssa, jolle ei tavallaan koskaan pysty pärjäämään. Pikkuveljenä hän joutuu ”kilpailemaan” asemastaan siskon kanssa, josta on olemassa vain ajan hiljalleen kultaamia muistoja. Hänestä ei koskaan voi tulla samanlaista kuin siskonsa, eikä tietysti tarvitsekaan – mutta iso työ on siinä, ettei hän itse luulisi sen olevan tarpeellista.

Samalla hän joutuu elämään sen surun kanssa, joka aina liittyy Miljaan. Meidän surumme ymmärtäminen ja siihen reagoiminen on valtavan kokoinen asia niin pienen ihmisen maailmaan sysättäväksi. Iso suru ja ahdistus liittyy Miljaan, mutta ei juurikaan kerro Kassulle mitään Miljasta. Miten hän pystyy milloinkaan erottamaan nämä kaksi asiaa?

Jossain vaiheessa hän joutunee myös kohtaamaan oman surunsa. Lapsen surun siskosta, joka hänellä on, mutta ei kuitenkaan ole. Harmitus siitä, ettei koskaan saanut oppia tuntemaan isosiskoaan.

Kuva Miljasta rakentuu vanhojen lelujen ja leikkien kautta. Ehkä joskus kirjojenkin, jos niihin vielä pystyy palaamaan. Se rakentuu meidän puheistamme, muistoistamme ja niistä ihmisistä, jotka vanhasta elämästä ovat mukaan kulkeutuneet.

Kaiken arkipäiväisen toohotuksen kautta käsitys muodostuu hiljalleen, luonnostaan. Toivottavasti sisarusten välinen abstrakti suhde muotoutuu samalla luontevaksi.


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet