RSS Feed

HavaintojaVain itsensä voi armahtaa (Äitienpäivä)

9. toukokuuta, 2008

Nämä ajat eivät ole meitä varten. Jokainen orastavan kesän kaunis päivä muistuttaa hetki hetkeltä enemmän vanhan elämän viimeisestä toukokuusta. Kaikista niistä pahaa-aavistamattoman onnellisista hetkistä.

Monenlaiset tunteet myllertävät taas. Yhtenä niistä syyllisyys, joka askarruttaa tässä talossa yhtä ja toistakin. Aina vain päässä pyörivät elämänkokoiset kysymykset siitä, mitä olisi pitänyt huomata, mitkä vihjeet olisi pitänyt tajuta. Mitä olisi voinut tehdä toisin. Järjettömiä (ja turhia) kysymyksiä ehkä – mutta eihän tässä mitään järkeä olekaan.

Erjalla on oma syyllisyyteensä siihen liittyen, että hän oli viimeiset hetket yksin Miljan kanssa. Minä tuskin koskaan pystyn täysin antamaan itselleni anteeksi sitä, että olin pois viimeisen päivän, viimeisen illan, yön, kauhun hetket joutui toinen yksin kohtaamaan. Työ tuntui silloin niin tärkeältä, että olin ratkaisusta jopa onnellinen.

Selväjärkisyyden hetkinä tajuaa ihan hyvin, ettei kukaan muu meitä syytä mistään. Minäkään en syytä Erjaa, eikä hän minua, mutta siitähän tässä ei ole kyse. Kun itse itselleen on nämä kysymykset asettanut, on vain yksi ihminen, joka voi niistä vapauttavan tuomion suoda.

Helpotuksen suominen itselleen ei vain ole kovin helppoa, kun niin kovasti haluaisi elämän olevan jotain ihan muuta. Kun haluaisi, että olisi edes pystynyt pyytämään omaa avuttomaan anteeksi pieneltä ihmiseltä.

Itsensä voi kuitenkin armahtaa toisellakin tapaa. Kun arki vyöryy päälle mustan aallon lailla, lienee välillä paikallaan antaa periksi. Lähteä suosiolla karkuun toviksi. Puhdistaa päätä kuonasta jossain muualla. Ajattelin kokeilla sitä seuraavaksi.

Hyvää Äitienpäivää niille, jotka sen viettoon kykenevät.


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet