RSS Feed

Muu sporttiTäältä tullaan maailma

11. lokakuuta, 2011

Jotkut viihtyvät giljotiinissakin.

Tulipa käytyä viikonloppuna Espoossa. Se on niitä valintoja, joita tässä elämässä joutuu selittelemään, harva lähtee sinne ilman erityistä syytä. Tällä kertaa jouduin selittelemään vielä muutaman kerran enemmän, kun paljastin matkan pään sijaitsevan vapaaotteluiltamissa.

Vapaaottelu taas on Espootakin epäilyttävämpi asia. Urheilulaji, jonka seuraamista joutuu perustelemaan urheilutoimittajakollegoillekin. Miksi sä sinne menet? Onko siinä mitään järkeä? Mikä siinä oikein kiinnostaa?

Etenkin tuota viimeistä kysymystä olen pohtinut vuosia hullaannuttuani alati syvemmin tällaisesta urheilemisen syvimmästä ytimestä. Utelijoille pitää aina yrittää tähdentää ennakkoasenteista luopumista, se on ainoa tie ymmärrykseen tässä tapauksessa. Muilta osin kerroin varmasti tälläkin kertaa siitä, miten adrenaliininkäry ja peittelemättömän rehellinen väkivalta viehättävät jonkinlaisen aidon ihmisyyden ilmentyminä.

Viimeksi taisin pohtia asiaa lätkäfriikin näkökulmasta vuosi sitten kinkereissä käytyäni.

Muutaman vuoden erikoista ilmiötä seurattuani, kiinnostuen siitä ennen kaikkea ammatillisesti, olen kasvavissa määrin alkanut ymmärtää (luullakseni) myös itse urheilulajin hienouksia. Aamuyön nakkikioskiväkivallasta huipputason kamppailu-urheilu erottuu valtavalla teknisyyden vaatimuksella. Huippuluokan vapaaottelijat ovat paitsi ammattilaisia, useimmiten myös uskomattoman monipuolisia urheilijoita, etenkin verrattuna arjen tasolla vastaan tuleviin palloilulahjakkuuksiin.

Sen oivaltaa vasta, kun päästää itsensä niin lähelle, että näkee mäiskimisen pintatason tuolle puolen.

Nyt olen päätynyt pähkäilyissäni siihen, että mietin milloin ne kollegat ja urheilumedia yleisemmin alkavat kiinnostua 2000-luvusta. Milloin tulee se aika, että ennakkoluulon hellimisen sijaan on otettava selvää nopeasti kasvavasta ammattilaisurheilun nousukkaasta? Milloin on isoissa toimituksissa tunnustettava, että ihan kaikki viime vuosisadan puolivälistä saakka uutisagendalla olleet jalot urheilumuodot eivät enää suuremmin puhuttele kansan syviä rivejä.

Entä milloin on syytä huomata, että tähän asti helposti sivuutetun kamppailulajin parissa kasvaa niitä kansainvälisesti menestyviä yksilöitä, joiden perään me haikailemme mennen ajan mahtilajien äärellä?

Ja sitten pitää vielä miettiä, miten nämä kaikki vääjäämättömät oivallukset näkyvät vaikkapa suomalaisessa urheilujournalismissa, ja milloin.

Muun muassa tätä pähkäilin tuijottaessani pimeää maantietä Espoosta palatessa. Cage 16 -iltamassa kävi nimittäin niin, että kyseisen promootion titteliotteluissa kovasti urallaan edenneet Tom Niinimäki ja Anton Kuivanen (kuvassa ylhäällä irvistämässä) antoivat näyttöjä, joista ei maallikon silmin voi seurata juuri muuta kuin askelia isompiin kehiin tai häkkeihin. Kovatasoiseksi arvioidut ulkomaalaisvastustajat saivat poistua areenalta eriasteisesti piestyinä.

Jo pari viikkoa aiemmin kävi ilmi, että Luolamies-lempinimellä tunnettu Marcus Vänttinen pääsee lähiaikoina tv:stäkin tutun Bellator-promootion tantereille taistelemaan. Entä jos joku tai jotkut tästä kolmikosta on yhtäkkiä ottelemassa UFC:n kahdeksankulmaisessa häkissä? Tappelemassa miljoonien katsojien edessä, amerikkalaisen hapatuksen räikeässä valokeilassa?

Mitkä kaikki suomalaismediat voivat vielä siinäkin vaiheessa sivuuttaa aiheen? Todeta sen olevan jotain, mistä meidän ei tarvitse tietää mitään?

Todettakoon vertailupohjaksi, että muutaman viime vuoden aikana kotimaisen sporttimedian jykevimmät konservatismin linnakkeet, Helsingin Sanomat ja Urheiluruutu, ovat tainneet kertoa yhteensä kaksi kertaa näkyvämmin vapaaottelusta. Kumpikin on kertaalleen tehnyt jutun Vänttisestä. Mitenköhän jatkossa, kun Vänttinen nyt siirtyy Ison Meren taakse uraa tekemään?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia, taas kerran.


8 kommenttia »

  1. Hiitelä kirjoitti:

    Nyt mä tiedän miksi sä olet innostunut tuosta aivottomasta mättämisestä.

    Katsoin kuvaa pikaisesti, ja tatamissa oleva logo – punaista reunoilla, sinistä ja valkoista keskellä – muistutti pikavilkaisulla Montreal Canadiensin logolta.

  2. Mikko Hongisto kirjoitti:

    Suomalainen lehdistö ei toistaiseksi ole ollut kovinkaan kiinostunut lajista. ”Puolisuomalainen” Linhares kävi jo kerran UFC:ssä kokeilemassa, en muista nähneeni ainuttakaan kirjoitusta aiheesta muuaalla kuin lajin lehdissä. Eipä niistä matseista hirveästi jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Lusu oli toki Euroopassa M1-promootion kovimpia jätkiä painoluokassaan ja vesiautomaateilla puhuttiin, että Dana White halusi näyttää minkälainen nakkikioski M1 on ja laittoi Lusulle todella kovat vastustajat.

    Jutussa mainituista matsaajista parhaat mahdollisuudet UFC-soppariin lienee Niinimäellä. Vänttinen on LHW-sarjassa ja siinä on niin paljon jannuja, että pitää oikeasti olla maailmanluokkaa jotta mahtuu edes illan ensimmäisiin matseihin UFC:ssa.

    Vapaaottelun ongelma mediaseksikkyyden suhteen on myös lajin nimi joka ei oikein mitenkään enää pohjaa todellisuuteen. 15 vuotta sitten vielä sai puristella munista ja tehdä liki mitä tahansa. Saa selitellä ettei se mitään vapaaottelua oikeasti ole vaan kamppailulaji jossa on pystytekniikat ja mattotekniikat. Mixed Martial Arts on nimenä paljon pehmeämpi eikä vanhaa No Holds Barred termiä ole nähnyt aikoihin, ellei sitten tehdä kohujuttua.

    Mutta mistä uusi nimi lajille, ja mikä se olisi? Suomi ei aina taivu niin hyvin näihin, sekaottelu kuulostaa tenniksen sekanelinpeliltä. Olisiko sitten nykyaikaa myötäilevä ”lajikriititön kamppailu-urheilu” eli LaKU.

    • Karhuherra kirjoitti:

      Kansainvälisen painiliiton alaisuudessahan otellaan, vähän siistityin säännöin kai, kunniaakkalla nimellä Pankration. Siinä se on.

  3. Karhuherra kirjoitti:

    Niin, ja sitä piti vielä sanoa, että olen Mikon kanssa samaa mieltä Niinimäki-arviosta. Hän kolmikosta paitsi kokenein, myös se, joka on selkeästi valmis paketti. Lisäksi olen lievästi puolueellinen ja toivon Tompan vihdoin breikkaavan, ansaitusti.

  4. Mikko Marttinen kirjoitti:

    Monen toimittajan on tosiaan vaikea suhtautua vapaaotteluun uutena lajina tasapainoisesti. Joko se sivuutetaan täysin tai sitten niellään laji-ihmisten hype sellaisenaan.

    Tässäkin jutussa viitataan ”kansan syviin riveihin”. No, uskallan väittää, että kansan syvät rivit eivät vielä vaadi nykyistä enemmän kirjoittelua vapaaottelusta. Julkisuus tulee varmasti menestyksen myötä. Vielä kukaan kotimainen vapaaottelija ei ole saavuttanut sellaista menestystä, että breikkaisi valtakunnanjulkisuuteen missään perinteisemmässäkään lajissa. Yksi juttu Vänttisestä Urheiluruudussa ja Hesarissa ovat minun mielestäni hänen tasoiselleen urheilijalle aivan normimäärä julkisuutta eivätkä suinkaan indikaatio urheilutoimittajien vanhoillisuudesta.

    Noihin kirjoituksen lopun jossitteluihin saadaan vastaus sitten, kun se aika koittaa. Eiköhän valtamedia lisää lajin käsittelyä, jos kansainvälistä menestystä tulee. Näinhän on käynyt esimerkiksi alppihiihdossa ja ammattinyrkkeilyssä.

    • Karhuherra kirjoitti:

      Hyvää pohdintaa toiseltakin Mikolta. Monen journalistin suhtautuminen aiheeseen löytyy varmasti kuvatuista ääripäistä. Ongelma täydellisen sivuuttamisen kanssa on siinä, että sitten kun olisi viimeistään aihetta kirjoittaa, ei ole siihen mitään asiantuntevalta urheilutoimittajalta odotettavia valmiuksia ja sivuuttaminen jatkuu helposti siitä eteenpäinkin.

      Jos sivuutetaan ilmeisimmät ja kovaäänisimmät asennevammat (ei koska ainoastaan vaparia vaan kaikkea salibandya tuoreempaa), tullaan ehkä siihen, että se konservatiivisuus on eniten rakenteellista. En tarkoittanut, että ne kansan syvät rivit vaatisivat juuri nimenomaisesti vapaaottelua isoihin otsikoihin, mutta aivan varmasti ne eivät ainakaan vaadi esim. naisten pesäpalloa (kaikella kunnioituksella, ihan hatusta yksi monista, hieno laji) nykyisen tasoiseen seurantaan. Ja kaikki median parissa puuhastelevat tietävät, että uuden lajin näkökulmasta kaikkein vaikeinta on just se, ettei päästä edes sen huomiokynnyksen yli. Sellaista yleisluontoista ajassa elämistä itse ainakin kaipaisin siis.

      Toisaalta, se näkyvyyden ansainta tai urheilullinen saavuttaminenkin on vähän näkökulmakohtaista. Jos meillä sattuisi olemaan kreikkalais-roomalaisen painin Euroopan mestari valtakunnassa, hänestä tehtäisiin aika lailla juttuja muuallakin kuin paikallislehteen. Mutta kun em. Tom Niinimäki voitti samaisen kansainvälisen painiliiton kisoissa lukkopainin EM-kultaa, aika hiljaista oli sen jälkeen. Vertailu on tietty pääosin aivan älytöntä, mutta onko esim. sponsoreita miellyttävällä asteella esillä olevan Juho Haapojan nykyinen menestys merkittävästi korkeampaa kuin vapariammattilaisten saavuttamat ”EM-tason” tittelit?

      • Mikko Marttinen kirjoitti:

        Vaikea antaa absoluuttista vastausta siihen, onko Juho Haapoja menestyneempi kuin vastaavia pilipalititteleitä voittaneet vapaaottelijat. Haapojan julkisuudessa auttaa juuri se, että hänen lajinsa breikkasi Asikaisen ansiosta. Eikä hänen näkyvyytensä vielä kovin suurta ole, jos unohtaa Maikkarin (jota ei voi pitää journalismina).

  5. Oskari kirjoitti:

    Mukavasti kirjoitettu juttu. Hieman on ihmettelemistä, kun medianäkyvyys on suomessa 0, kun taas muualla maailmassa se on yksi nopeiten kasvava urheilumuoto.
    Eikä syystä sillä onhan se todella monipuolinen urheilulaji ja toisin kuin esim. jääkiekon tai jalkapallon naurettavissa ”tappeluissa” tai ihan vaikka nyrkkeilyssäkin ottelijat pääsääntöisesti kunnioittavat toisiaan ja ovat todella hyvässä hengessä kilpailemassa vaikka homma näyttääkin brutaalilta ensisilmäyksellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet