RSS Feed

HavaintojaPeliä areenan laidalla

22. marraskuuta, 2011

Toimittajan kohtaaminen – uhka vai mahdollisuus?

Pohjois-Amerikan sporttimedian suurimpiin nykynimiin kuuluva Steve Simmons totesi Twitterissä päässeensä Toronto Maple Leafsin voimakaksikon blokattujen listalle (estää molemminpuolisen kommunikaation), ja siteerasi perään vanhemmalta ammatinharjoittajalta kuulemaansa viisautta: ”If you get along with the people you’re covering, then you’re not doing your job.”

Suomessakin keskimääräinen seurapomo tai maailmanluokan valmentaja on useimmiten siinä määrin herkkä sielu, että itseään ja ammattiaan kunnioittavan toimittajan on vaikeaa olla heidän kanssaan lämpimissä väleissä. Urheilijoistakin näitä tapauksia löytyy ja pahimmat primadonnat (miesten sarjassa) ovat tietysti journalisteja. Hankalaa tuota aforismia on silti tosiasiaksi mieltää, vaikka työperäinen kommunikaatio ei aina muistutakaan aikuisten ihmisten kanssakäymistä.

Toimittajana olen yrittänyt noudattaa työmaalla paria ohjenuoraa. Ensinnä, mitä ikinä sanotkin sen on syytä olla sellaista, että jutun julkaisemisen jälkeen pystyy näyttämään naamaansa aamutreeneissä, pukukoppikäytävällä tai pressitilaisuuksissa. Kääntäen, tylymmänkin kirjoittelun jälkeen on oltava kanttia seistä naamansa kanssa asian takana.

Toiseksi, välillä pitää muistuttaa itseään siitä, että kun välillä itse antaa ns. kovaa työnkuvaan kuuluen, pitää olla valmis myös vastaanottamaan vähän kovempia tööttejä. Pysyy ilma raikkaampana, vaikka takaraivoa kaihertaisikin kohtuuttomalta tuntuva palaute.

Niin tai näin, kovin syvälle ulottuva urheiluihmisten ja mediatyöläisten vastakkainasettelu on aina tuntunut ontolta, kun kumpikin osapuoli tarvitsee lopulta toista. Ehkä asetelma pitää nähdä omanlaisena pelinään, otteluna ottelun liepeillä. Mediakohtaamiset ovat hienovaraisen kamppailulajin kaltaista painia, jossa pitää jatkuvasti reagoida vastapuolen siirtoihin.

Tuloksena on toisinaan (henkisesti) väkivaltaisia törmäyksiä, mutta parhaimmillaan taidetta lähentelevää sanoman vaihtoa.

Kovasti tätä mietin ennen kuin tein viikonloppuna uuden aluevaltauksen. Rikoin ehkä pelin sääntöjä, rakensin kuilun yli siltaa, mutta tunsin itseni hyödylliseksi kouliessani pientä huipputason kamppailu-urheilijoiden ryhmää mediapelin taitureiksi.

Alusta alkaen tuntui vieraalta tyrkyttää ulkokultaisia, ja yksilöille huonosti sopivia, tarkkoja ohjeita median kohtaamiseen. Siksi valitsin liennytyksen tien ja yritin ennen kaikkea avata heille vastapuolen näkökulmaa. Uskoakseni urheilijat ja heidän taustahenkilönsä hyötyivät huomattavasti enemmän siitä, että yritin kertoa, millaisia asenteita, lähtökohtia, rakenteita ja hyviä/huonoja olosuhteita he kohtaavat päästessään ottelemaan median kanssa.

Ja kyllä, vapaaottelijoille ja sen sukuisten pienten lajien harjoittajille kyseessä on lähtökohtaisesti pääseminen näihin tilanteisiin. Niiden salien, kehien ja häkkien liepeillä ei pidetä itsestään selvänä toimittajien (urheiluun liittyvää) kiinnostusta. Vastaanotto on yleensä sen mukaista, kuten kaikissa muissakin marginaalisimmissa lajeissa.

Lempeästä yhteistoiminnan tarpeen ymmärtämisen määrittämästä sparrauksesta onkin sitten karumpaa hypätä vaikkapa jäähallien mediapelikentille, jossa vastustajalla on jo tähän aikaan vuodesta kasvoillaan turtunut, turhautunut tai jopa vastentahtoinen katse. Siitä on tiikerinsilmä ja flow-tila kaukana, kun yrittää miekkailla tietään ohi tyhjyyttään kumisevien fraasien muodostaman puolustuskuvion.

Silti tai juuri siksi haluaisin seuraavaksi kohdata kouluttamisen saralla juuri vaikkapa puolijoukkueellisen lätkäjätkiä. Uskon, että heille vastakkaisen näkökulman avartuminen olisi vielä hyödyllisempää. Soitelkaa vain rohkeasti, seurapomot.

Viikonlopun koulutussessio lähti alkujaan ideasta tarjota pienelle lajibloggareiden (tai sellaiseksi aikovien) ryhmälle kokeneen blogofiilin evästystä jalon ilmaisumuodon saloihin. Käykääpä katsastamassa taistelubloggareiden eliittijoukko, approved by Karhuherra:

Idän ihme Maiju Kujala (joka paneutui heti asiaan antaumuksella) ja Turun hurjat Eve Karelehto, Pekka Soikkeli sekä Team (Tuomo) Peltoniemi.


Ei kommentin kommenttia »

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet