RSS Feed

Muu sporttiEläköön kuningas – tai presidentti!

12. tammikuuta, 2012

”I am not a man. I am CANTONA.” Kuva: Fs Film.

Oletko koskaan miettinyt, millainen paikka olisi kotimaisten potkupallopiirien leikkisästi kaihoama jalkapalloyhteiskunta?

Se olisi tietysti yhteisö, jonka kunkkuna hääräisi Eric Cantona. Tai pressana. Kuten kohta Ranskassa. Alkuviikosta uutisoitiin, että King Eric pyrkii ehdolle Gallianmaan presidentinvaaleissa tänä vuonna. Eiköhän se ole sitten sillä selvä, kisat voidaan lopettaa alkuunsa.

Itse ainakin äänestäisin, jos täkäläisissä vaaleissa olisi ehdolla edes yksi inhimillisesti näin pätevä ja karismaattinen johtajakandidaatti. Itse asiassa voisin melkein tehdä käänteisjytkyt (kuka muistaa vielä, että aika moni lupasi häipyä maasta, jos persut pärjäävät vaaleissa) ja muuttaa Ranskaan, jos Ericistä tulee pressa. Taitaa vain olla niin, ettei siellä(kään) tykätä maahanmuuttajista. Eikä ymmärretä lätkää, joten se siitä.

Cantonan loistavassa, ja aiheellisesti nimetyssä elämäkerrassa The Rebel Who Would Be King on osuva anekdootti siitä, miten ranskalaistähti saapui Manchester Unitediin. Manageri Alex Ferguson (ei vielä Sir) esitteli ensimmäisenä päivänä hankinnalleen paikkoja Old Traffordin nurmella:

”As he approached the halfway line, Ferguson stopped him and, with a sweeping gesture to the stands, asked: ’I wonder if you’re good enough to play in this ground…’ to which Eric replied: ’I wonder if Manchester is good enough for me!”

Seura ja pelaaja osoittautuivat toistensa arvoisiksi. Cantona teki viidessä vuodessa 80 maalia Unitedin paidassa ja oli keskeisin syy sille, että brittifutista jaksoi 1990-luvulla seurata. Ja tietenkin hän lopetti uransa 30-vuotiaana, kun homma oli nähty ja elämässä oli tärkeämpääkin tekemistä.

Oli vain luontevaa, että sittemmin Cantona on ottanut haltuun muun muassa elokuva-alan. Se on jo lähes vääjäämätöntä, että toistuvasti sosiaalisista epäkohdista puhunut monsieur siirtyy yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin. Meille ranskaa taitamattomille The Guardian kertoo tarkemmin Cantonan hankkeesta.

Maailma ei tietenkään toimi niin optimaalisesti, että Cantona määrittelisi populismin kokonaan uusiksi ja nousisi presidentiksi – ei ainakaan ilman vallankumousta. Mutta juuri mikään ei saa minua epäilemään, etteikö hän olisi aivan loistava maan isä. Varmuuden vuoksi katsastan heti huomenna, mitä toimenpiteitä vaatii erikoistuminen EU-toimittajaksi tai pääsy Ranskan kirjeenvaihtajaksi.

Elämäkerturi Philippe Auclair tiivistää opuksensa lopussa kaiken olennaisen hienosta miehestä. Cantona saavutti paljon, mutta epäonnistui monesti. Hän oli usein väärässä, mutta aina rehellinen omille puolitotuuksilleen. Hän oli naiivi, luonnevikainen egoisti, mutta hän oli mies, joka rikastutti miljoonien elämää. Hän ruokki unelmia – ja teki niitä todeksi.

”As I’m about to say goodbye to him, that is the one picture of Eric I want to keep: Cantona the provider of beauty, the eternal child doomed to age, who knows it and chooses to give two fingers to fate. I’ll be my own man, he says, and fuck the whole lot of you who think I can’t do it. It is pathetic, it is admirable, it is Eric Cantona.”

En edes yritä kääntää, koska tuo on niin kauniisti sanottu Lontoon murteella. Katsastakaa kirja, pakkolukemistoa urheilun ystäville.


3 kommenttia »

  1. sari s-j kirjoitti:

    Jani, paitsi että kirjaa kannattaa suositella, kannattaa suositella myös elokuvaa, josta kuvalainauksesi on. Looking for Eric -elokuva (2009) on etenkin jokaisella yleisöstään vieraantuneelle urheilujournalistille oiva oppitunti siitä, miksi urheilu on suurta ja miksi jotkut urheilijoista nousevat suuriksi. Niitä kuninkaita on tosin vain yksi.

  2. Hiitelä kirjoitti:

    Yllämainittu elokuva oli kuin taivas sille pikkupojalle, joka Ratinassa ihastui Ranskan maajoukkuepaitaa kantaneeseen Eric Cantonaan ja joka sittemmin jumaloi häntä Manchester Unitedin paidassa. Vaikka poika ei enää ollut poika eikä niin pienikään, kun elokuva tuli ulos.

    Koko elokuvan tiivistää yksi pääsankarimme, jalkapallokenttien jumalan, virke: ”I’m not a man. I’m Cantona.”

    Tuli tippa linssiin.

  3. BD kirjoitti:

    Tuo Gare Joycen piece Habsien matkasta tuhoon on ihan mielenkiintoinen, mutta yksi asia kiinnitti todella paljon huomiota – Saku Koivun puuttuminen koko jutusta!

    Oliko se Joycelta vahinko, tarkoituksellinen dissaus, vai oliko Sakun asema pelaajana ja erityisesti kapteenina niin merkityksetön?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet