RSS Feed

Muu sporttiHyvät ja huonot uutiset

20. helmikuuta, 2012

Koska olen katsonut riittävästi amerikkalaisia draamaelokuvia, tiedän että huonot uutiset kannattaa yleensä kertoa ennen hyviä. Lähdetään siis niistä.

Se ei ole kehno juttu, että nuori ja lupaava Jari Litmanen täyttää tänään 41 vuotta (paljon onnea vaan), pelivuosia lienee mittarissa vielä runsaasti. Sekään ei välttämättä ole täysin tuhoontuomittu ajatus, että potkupallofanius esitetään kertomisen arvoisena asiana tällä viikolla ensi-iltansa saavassa Kulman pojat -rainassa – tästä lisää näköhavainnon jälkeen.

Huonojen uutisten sektorille lipsutaan kuitenkin siinä vaiheessa, kun kyseisen elokuvallisen tekosyyn varjolla on päästetty irti Tommi Läntinen. Litmasmaisesti uudelleensanoitettu Länä-klassikko kuulostaa melko tarkkaan sellaiselta versioinnilta, joita kesäisin kuulee vaikkapa HJK:n fanikatsomosta.

Paatuneimmille tämä lienee jo tuttu, kaikkien on kuitenkin syytä lähestyä linkkiä varauksella.

Naaa nananana naa… omalla vastuulla.

Mutta onneksi on hyviäkin uutisia, siis muitakin kuin se, että maisema on jo lähes keväinen ja jalkapallokausi lähestyy kovaa vauhtia. Joskus siellä HJK:n fanikatsomossa nimittäin syntyy jotain aitoa, 100-prosenttisen uskottavaa lajikulttuuria. Silloin voidaan vaikka todeta, että ”haista sinä Tommi Läntinen v***u!”

Jouharyhmä on ilmiselvästi kotimaisen sporttimusisoinnin kuumin tulokas. Tämä hyväksytään luultavasti jopa Futisforumilla.

Sata prossaa lutuuria.

Vaikka tuo maailma ja lähestymistapa (penkki)urheiluun onkin jokseenkin vieras, yhdessä asiassa kotimaiset jalitsospedet ovat kiistatta oikeassa. Paikan päällä nähdyssä paikallisessa ottelussa (lajissa kuin lajissa) on aina oma viehätyksensä ja intensiteettinsä, vaikka tasoero maailmantähtiin olisikin toisinaan kiusallisen suuri.

Support your local athletes!


1 kommentti »

  1. […] katsauksen puolestaan suorittaa päätoimittaja Mesikämmen. Karhunpalveluksia ihmiskunnalle pureutuu suomalaisen jalkapallokulttuurin ja sporttimusisoinnin tilaan. On Litmasen Jaria, Läntisen Tommia, ja sitten on jotain ihan muuta. onneksi on hyviäkin uutisia, […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet