Koko kylän juttu

Kevätekskursio: Nilan Bisons vs. Salon Vilpas, Loimaa, 30.3.2012.

Mitäpä sitä muutakaan tekisi perjantai-iltana kuin läksisi Loimaalle. Niin juuri, ei mitään. Siitä taas ei ole mitään epäselvyyttä, mitä tehdä ollessaan Loimaalla perjantai-iltana.

Taajamaan kurvatessa Loimaa vaikuttaa äkkiseltään pieneltä, harmaalta ja enimmäkseen autiolta paikalta. Osa määreistä voi pitää paikkaansa, mutta kyllä siellä kansalaisia riittää. Kuntaliitosten jälkeinen väkiluku, n. 17 000, tosin hieman valehtelee. Alkuasukkaat puhuvat aiheellisesti ydin-Loimaasta ”kylänä”.

Loimaalaisilla on kuitenkin ylpeytensä, he ovat löytäneet sisäisen urheiluhulluutensa. Menestyksen myötä tietysti. Ensin tuli Hurrikaani, joka tänä keväänä pelaa lentopallossa miesten SM-mitaleista. Ja viime vuonna ilmaantui Bisons, kyläläisten kesken piisonit – puhurin lailla miesten koripalloliigan kärkisijoille pyyhältänyt nousijajoukkue.

Niin, se perjantai-ilta. Työviikon päätteeksi melkoinen osuus ydin-Loimaan väestöstä on vaeltanut paikalliseen liikuntahalliin. Siellä piisoneiksi naamioituneet entiset Korikonkarit isännöivät ”paikallisvastustajaa” Salon Vilpasta. Halliin on ahtautunut lähes tuhat ihmistä.

Jos sulkee silmät ottelun alkumeininkien aikana, voi melkein kuvitella olevansa jossain paljon suuremmassa paikassa. Pieni sali moninkertaistaa innokkaiden koti- ja vierasfanien meuhkaamisen. Bisonsin palkkasoturit kotimaakunnasta tai ihonväristä riippumatta saavat sankarien vastaanoton – kuten tietysti pitääkin, loimaalaiset eivät juuri ole kotiotteluitaan hävinneet tällä kaudella.

Viereisellä katsomonaukolla istuu rattaissa taapero. Lieneekö edes hereillä, mutta paikka on kuin Jack Nicholsonilla. Rattaisiin on solmittu Bisons-huivi. Ylemmillä riveillä pari koulutyttöä paukuttaa muoviputken pätkillä tahtia äidin marjaämpäreiden pohjaan. Raavaammilla miehillä on huudoista päätellen lähes kaikilla taskussaan ammattikatsomovalmentajan tutkinto.

Loimaalainen erikoisuus on kentän päädyssä mekkaloiva liverumpali. Ei siis mikään yhtä rumpua monotonisesti takova fanipoika, vaan varttunut herrasmies – kuuleman mukaan paikan vahtimestari – joka paukuttaa täysimittaista rumpusettiä. Aina vierasjoukkueen saadessa pallon hän soittaa ulkomuistista jotain nuoruuden progeklassikkoa. Ihme kyllä, kotiyleisö löytää sinfoniasta useimmiten kannustustahdin.

Iltaan ja tunnelmaan sopivasti pelikin on viihdyttävä. Pienessä salissa myös pääaktin intensiteetti nousee helposti, jännitekin säilyy taistossa, kun alkuun ylivoimainen kotijoukkue sammuttaa välillä ajovalot itseltään.

Loimaan perjantai-illassa ollaan jotenkin hyvin lähellä urheilukulttuurin ja kaikenlaisen atleettisen kilvoittelun kaunista ydintä. Sankarit esittävät areenalla parastaan ja koko kyläyhteisö elää hurmion partaalla leikissä mukana. Vierasjoukkueen ohella tarvittavaa vastakkainasettelua saliin tuo bussillinen salolaisfanaatikkoja.

Pelin tiimellyksessä mielessä vilahtaa ajatus: miten harmillista onkaan, että koripallo on Suomessa pääosin pienten paikkakuntien urheiluviihdettä. Tai ehkä se onkin suomalaisen koriksen suuri vahvuus, jota lajin parissa ei vielä ole oivallettu.

Kuin täydellisesti laaditun käsikirjoituksen mukaisesti vierasjoukkue roikkuu kisassa joten kuten mukana viime minuuteilla saakka. Sitten kotiyleisön suurimpiin suosikkeihin lukeutuva Matti Nuutinen ratkoo pelin lähes yksinään – ratkaisevat heitot tippuvat tappavasti korisukkaan. Nuutinen pelasi tietysti vielä viime kaudella Salossa.

Epäily ehti jo hiipiä kansalaisten puseroon, mutta nyt saa taas huutaa.

Loimaalla on vaihdettu edustusjoukkueen nimi ulkomaankieliseksi ja paikakuntamääreen tilalla on pääsponsorin nimi keskieurooppalaiseen malliin. Pikkukylään on hankittu kovalla tohinalla nimekkäitä pelimiehiä ja väännetty monenlaista markkinakikkaa. Silti ydintuotteen äärellä kaikki on jotenkin kovin aitoa.

Aitoa on ennen kaikkea kylänväen riemu, yhteisöllinen ylpeys siitä, että vihdoinkin me pärjäämme. Piisonit on luultavasti melkein koko kylän juttu, kuten lentopalloryhmä Hurrikaanikin.

Maukkaan kotivoiton jälkeen isolta kirkolta saapuneille vieraille tarjoillaan paikallisella Seurahuonella Piisoniburgerit. Taajamasta kurvatessa Loimaa vaikuttaa äkkiseltään pieneltä, pimeältä ja enimmäkseen autiolta paikalta.

Mutta jossain seinien sisällä myhäilee paljon tyytyväisiä loimaalaisia.