Omissa unelmissa piilee valtavasti voimaa, etenkin silloin, kun niitä pääsee takomaan todellisuudeksi. Sellaista voi sattua työelämässäkin, kuten minulle. Vajaa vuosi sitten sain kirjoitustyöläisen unelmapestin, kun pääsin luomaan ”omaa” lehteä puhtaalta paperilta.
Siitä syntyi Kuusnolla. Ellei se olisi niin irvokkaalla tavalla kornia, nimittäisin proggista lapsekseni.
Kävi nimittäin niin, että tovin verran niin kauniilta ja elinvoimaiselta näyttänyt journalistinen paperivauva ei pysynytkään hengissä. Siinä ei auttanut palava halu, ei hyvä vastaanotto, eikä kautta linjan positiiviseksi jäänyt palaute.
Hanke ei ollut taustoiltaan aivan konkreettisesti oma, joten olisi myös asiasta päättävillä tahoilla olisi pitänyt riittää alussa maalailtua intoa edistää asiaa. Kun lehden tekeminen ei ollutkaan helppoa ja hauskaa, siitä tuli lopulta vain kallista pelleilyä.
Kun itse vuodattaa sydänvertaan ja investoi asiaan yöunensa sekä kaiken intohimonsa, sitä jotenkin vääjäämättä odottaa muilta mukana olevilta samanlaista intomieltä. Turhan usein sitä joutuu reaalimaailmassa pettymään tämän suhteen.
Siihen en tosin joutunut pettymään, millaisia kirjoittajia porukkaan löytyi. Upea joukko uudesta innostuneita, syvälle aiheisiinsa sukeltaneita tyyppejä, joita ainakaan pelkkä raha ei houkutellut mukaan. Siitä ryhmästä kumpusi ideoita, uskoa erilaiseen journalismiin ja nippu puhuttelevia juttuja. Muistoa siitä on kiitollisuudella vaalittava.
Koko hommasta jäi kuitenkin mädäntyneen turskan kaltainen jälkimaku, valtava pettymys siitä, että lehtiä saatiin tehdä vain kolme – niistäkin viimeinen jäi julkaisematta. Synkimpinä hetkinä oman vision maahan polkeminen otti niin koville, ettei sitä pysty edes kuvailemaan asiallisesti.
Kevään valjetessa olen vähitellen ymmärtänyt, että laskut maksaneella tahollakin kai on omat syynsä, vaikka ne hieman hämäriksi ovatkin jääneet. Ei sillä lopulta ole edes väliä, oliko ongelmien perimmäisenä syynä uskalluksen puute, ymmärtämättömyys tai silkka osaamattomuus.
Tiukan paikan tullen huolella laaditulla konseptilla tai riittäväksi luulemallani ammatillisella osaamisella ei ollut mitään arvoa. Pitää silti kai olla tyytyväinen siitä, millaisen oppitunnin ihmisluonnosta ja aikuisten välisten kommunikaatiosta tämä seikkailu tarjosi.
Kun pöly on laskeutunut ja arvoton näytelmä lopetettu, vain yksi asia jää harmittamaan. Se, että hyvä idea – visio, johon uskon edelleen 100-prosenttisesti – tuli haaskattua. Ja ennen kaikkea se, ettei lopulta edes kunnolla yritetty. Ei katsottu loppuun asti, mitä käteen jaetuissa korteissa oli.
No, lähitulevaisuudessa joku muu varmasti osoittaa todeksi, että ne Kuusnollan vision ytimeen taotut ideat journalismin luonteesta voivat kantaa pitkälle. Se saattaa vähän kutittaa vanhoja arpia, mutta nyt on aika uskoa uusiin näkyihin.
Kurja homma ja hämmentävää, että homma lopahti noin nopeasti. Joskus aikoinani kun täällä pallon toisella puolen olin hyvin pienessä roolissa seuraamassa yhden aikakauslehden perustamisesta ilmoitti maksaja heti alussa, että kaksi vuotta on aikaa tehdä hyvä lehti, mutta sen jälkeen sen on pysyttävä pystyssä omilla tuloillaan.
Kaksi vuotta on sitten aika perinteinen nyrkkisääntö tuossa asiassa, nykypäivänä sellainen taitaa tosin olla olematonta luksusta vaikeuksissa olevalla alalla. Meilläkin oli tietty aikaraja, johon saakka sovittiin yritettävän. Ei sitten yritetty kuin vähän alusta.
Harmi. Olisiko kokemuksesta opittu sen verran että jossain vaiheessa uudella yrittämällä se onnistuisi menestyksekkäämmin?
Kokemuksesta opittiin hyvinkin paljon kaikenlaista, mm. se, että aika paljon varovaisempana ja kyynisempänä lähden uusiin yrityksiin ja proggiksiin. Mutta kyllä minut mukaan saisi, jos joku oikeasti tosissaan oleva ja ammattimainen organisaatio haluaisi testata vision liitokykyä.
Alat vissiin olla aikuisten ihmisten välisen kommunikaation pimeiden pisteiden asiantuntija. Mutta asioilla on tosiaan pitkät hännät toisin kuin ihmisten lyhytnäköisillä päätöksillä. Yksi hyvin tehty asia johtaa toiseen. Se on nähty.
Hieno kirjoitus, mutta vielä hienompaa on se, miten avoimesti pystyt perkaamaan varmasti hyvinkin yksityisen ja vielä pitkään kipeätä tekevän tapahtumasarjan.
Sä olet Jani hieno mies, älä perkele ikinä muutu.
Blogittelusi jättävät itseni ja varmasti monen muunkin lukijan kerta toisensa jälkeen sanattomaksi. Kaiken klikkihuorailun ja kyynisen paskanjauhannan seassa olet täysin käsittämätön poikkeus.
Kirjoituksesi ovat poikkeuksetta inhimmillisellä otteella kirjoitettuja urheilun ja urheilevan ihmisen ylistyslauluja, joissa mennään aina pintaa syvemmälle. Psykologiset näkemyksesi ovat osuvia ja tuntuu, että asioista kirjoittava mies tietää mitä paperille raapustaa. Elämän koetut pienet ja suuret ilot ja surut ovat hyvin luettavissa rivien välistä.
Olen aivan saletti, että sut on tarkoitettu johonkin suurempaan.
Rinta rottingille, olet liian hyvä pieniin piireihin.
”Mitä tekisit työksesi, jos voisit tehdä ihan mitä vaan?” on kysymys, jota oravanpyörään kyllästyneet puurtajat usein kysyvät toisiltaan. Vastauksena on yleensä jotain sellaista, joka ei nykymaailmassa tai ainakaan tässä maassa ole taloudellisesti kannattavaa. Onko työ siis aina tylsää ja mukavat asiat aina taloudellisesti kannattamattomia?
Ei välttämättä, mutta vanha totuushan on se, että uuden (liike)idean pitää täyttää jokin puute markkinoilta tai poistaa jokin ongelma sieltä. Pelkkä oma kiinnostus jotain asiaa kohtaan ei monestikaan riitä, ellei riittävän moni muukin ole kiinnostunut samasta asiasta. Aina sekään ei auta.
Miten tämä sitten liittyy Kuusnollaan? Ei välttämättä mitenkään, kunhan kirjoittelin.
Innosta luin ensimmäisen numeron, kun muistaakseni linkkasit sen tänne. Toinen numero ei ikinä tavoittanut minua, koska en jaksa metsästää lehtiä. Koitin aikanaan hakea Facebookin, kautta jotta voisi tykkäävänsä ja näin saada lehdestä tiedon. En löytänyt sieltäkään. En tiedä olisiko hakusanan pitänyt 6-0 vai mitä. Tärkeintä nykypäivän mediassa on se, että sinut täytyy tavoittaa ja valitettavasti teidän hieno projekti ei sitä tehnyt. Ei ole varmasti sinun vika, mutta lähinnä kerroin sen vuoksi, että vaikka teet ilmeisesti täydestä sydämestä hommia, niin älä unohda kaupallisuutta. Kuinka moni loistava musiikkikappale on hävinnyt johonkin pöytälaatikon pimentoon, koske ei ajateltu loppukäyttäjää. Tsemppiä sinulle