RSS Feed

KirjoittaminenTyhjä arkki

8. elokuuta, 2012

Writer’s block on kirjoitustyöläisten tunnetuimpia ammattitauteja. Suomeksi se on nimetty turhankin runollisesti valkoisen paperin kammoksi. Ongelman ydin on siinä, että kirjoittaja ei kykene kirjoittamaan, ja kehittää jopa hiljalleen kasvavan kynnyksen kaikenlaisen järkevän tai tarkoituksenmukaisen tekstin tuottamiseen.

Kun kyse on useimmiten elinkeinosta, intohimosta tai ihmisenä olemisen perustasta, tuska on sen mukainen. Ahistaa.

Tämä tilapäinen (yleensä) työkyvyttömyys on siitä erikoinen vaiva, että sitä itsessään ei oikeastaan ole edes olemassa. Valkoisen paperin kammossa on aina kyse pohjimmiltaan jostain muusta, mikä kahlitsee sanallisen luovuuden virtauksen.

Tässä vaiheessa tarinaa, ja vaikkapa tätä blogia muutoin silmäilemällä, lienee jo selvää, mikä karhunpesässä on viime aikoina kaihertanut. Sanojen järjestäminen lauseiksi on ollut vaikeaa. Joskus houkuttelevalta näyttävä neitseellisenä hohkaava editorin ruutu muuttuu ahdistavaksi viimeistään parin tunnin tuloksettomien aikomusten jälkeen.

Sille valkoiselle paperille saattaa piirtyä aihioita, päässä niitä on läpikulkumatkalla usein. Mutta kun pitäisi siirtyä ajatuksista kirjallisiin tekoihin, nousee jonkinlainen outo seinä eteen – ja aina löytyy jotain helpottavampaa pikkupuuhastelua ajan hukkaamiseksi. Eikä Twitteriin ulostamista lasketa hyödylliseksi kirjoittamiseksi muuten kuin tiukkasanaisuuden teknisenä harjoittelemisena.

Voisin tehdä kohtuullisen pituisen listan varsin hyvistä bloggauksen aiheista, jotka ovat hoitamattomina kuihtuneet kevään ja kesän mittaan. Puhumattakaan siitä, että ansiotöitä on rästissä ainakin yhden kirjan verran, ja kaikenlaista on jäänyt tekemättä, kun ei ole tehnyt mieli edes tarjota karhunpalveluksia maailmalle.

Ideoita olisi, joten luovuuden kuihtumisesta ei ole kyse. Ammatillista eloonjäämistä edustavan pakon edessä pystyn myös kirjoittamaan jotain julkaisukelpoista, nopeatempoinen uutistyö on pitänyt pään pinnan yläpuolella. Missä siis vika?

Pitkällisen empiirisen tutkimukseni nojalla writer’s blockin aiheuttaa jokin muu epätasapainotila. Kirjoittaminen, kuten mikä tahansa jollain tasolla luovaksi luokiteltava toiminta, on herkkää puuhaa.

Minä en ole voinut hyvin, joten kirjoittamiseni on ollut kamalaa. Sen enempää sisuskaluja levittelemättä pääkoppa on hyrrännyt vaihtelevasti joko yli- tai alikierroksilla. Maallisia ja materiaalisia murheita on riittänyt, alakulon ylittämiseen tarvittavia voimia taas ei. Jäsennetylle ilmaisemiselle sopivaa seesteisyttä ei ole usein löytynyt.

Kovilla kierroksilla höyrytessä syntyy kaikenlaista, se sopii intohimolla puuskutettaviin ohjelmanumeroihin. Niitä on onneksi riittänyt uusia visioita konkretisoidessa. Ja kun oikein tarkkaan havaintomateriaalia arvioi, huomaan päivittäisen luomiskyvyttömyyden keskittyvän pitkälti yhteen isoon aiheeseen – projektiin, joka on edennyt väärillä raiteilla alusta alkaen.

Ainakin minulle kenties pahin luovuuden tappaja onkin mielekkyyden puute. Työelämässä kaikki ei aina voi olla kivaa ja innostavaa, mutta näissä hommissa se lienee keskimääräistä tärkeämpää. Jälleen kerran muistutan itseäni, ettei kannata läksiä mukaan hankkeisiin, joihin muut osallistujat eivät suhtaudu kovin suurella mielenkiinnolla. Itseään on turha kiduttaa, raha on huono vastine siitä.

Ja kiduttamiseksi on puuhastelu ajautunut hommien kasautuessa. Writer’s blockin kehnoin puoli onkin siinä, että ahdistus ja luomiskyvyttömyys eivät työpäivän alkaessa käynnisty nollasta, vaan kuormaa kertyy päivästä toiseen edellispäivien epävarmuuden, epäilyn ja tuskaisuuden päälle.

Tämän tyhjennysharjoituksen suorittaminen kesti muuten noin kuusi päivää. Valmiit ajatukset ovat hiertäneet takaraivoa jo pitkään, mutta näytölle sain sanoja siirtymään vasta parin päivän totaalisen pohjanoteerauksen jälkeen. Nyt en enää löytänyt uusia tekosyitä, enkä kiinnostavaa katsottavaa olympialaisista. Tässä kohdin uskottelen itselleni, että päätä kevennettyäni ja alkuun päästyäni runnon sen isonkin mörkön nippuun vaikka lekalla.

Kammottavasta valkoisesta arkista tai näyttöruudusta pääsee kuulemma eroon kirjoittamalla mitä tahansa, vaikka täyttä soopaa ensialkuun. Ja sitä soopaa on jo todellakin syntynyt (arvioikaa tätäkin sillä mittarilla), seuraavaksi pitäisi vain lapioida paskan seasta elinkelpoiset lauseet esiin.

Yksinkertaista. Ehkä. Toivottavasti.

Pitää vain yrittää inspiroitua joka päivä jostain. Ja pitää toivoa, että te siellä ulkomaailmassa ruokitte karhua intohimon kohteilla. Ilman intohimoa voi olla sanoja, mutta vain harvakseltaan lukemisen arvoisia lauseita.


3 kommenttia »

  1. Hiski Haukkala kirjoitti:

    Onnittelut, hieno kirjoitus. Runsain mitoin tyhjiä sanoja kumisevassa virtuaaliavaruudessa virkistävä poikkeus. Ei ilmiö liene täysin vieras tutkijallekaan: aina ei irtoa, ei vain inspaa; kaikki on jo sanottu, numero on tiedossa (42). Tällöin houkuttava ajatus on vaihtaa tutkimusaihetta, kenties jopa alaa, kohti uusia kramppeja kulkien.

    Tervehtien

    @HiskiHaukkala

  2. R kirjoitti:

    Tulihan tämäkin. Tunnistan oireet, mutta en tiedä lääkettä. Paitsi, että
    http://www.ristopakarinen.com/home/item/writers-block-traffic

  3. Esko Nevalainen kirjoitti:

    Hei!
    En ole käynyt vähään aikaan sivuillasi. Vähän yllätti tuo teksti, mutta fiksuna hemmona sinä kyllä selviät tuosta. Kävin aikoinaan Raisiossa parina talvena harrastamassa taijia kerran viikossa. Kysyin vetäjältä, miten saa vastauksen, jos joku asia on pielessä. Vastasi, että pitkä väsyttävä kävely luonnossa saa mielestä pois liiat ajatukset ja lopulta siellä tulee itselle selväksi, mitä tahtoo. Homma jopa toimi, kun silloin jahkailin, erotako vai ei..Ilmankos jotkut viihtyvät Lapissa pitkiä aikoja! Heh heh.Eipä sitten, muuta kun hei!
    Esko, Ässien fan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet