RSS Feed

KiekkoMenneen ajan muistoja

11. syyskuuta, 2012

Lätkäkausi kuulemma alkaa näinä päivinä, päätellen siitä, että jokavuotinen jääkiekon moraalikeskustelukin käynnistyi jo. Itselläni olo on kuin kuvan luistinparilla: kauhtunut, vähän ruosteinen ja tarpeeton.

Noilla putkilla pelattu lätkän SM-sarjaa kaudella 1970-71. Niistä ajoista lähtien, isäni ja muun bändin palattua lyhyeltä Porin visiitiltä, meidän perheen äijistä joku on kutakuinkin ”aina” (luulisin) ollut läsnä paikallisen Palloseuran kotipeleissä. Pelaajana, pelaajatarkkailijana, fanipoikana, peruskatsojana tai viime vuosina toimittajana.

En tiedä kaipaako kukaan, mutta nyt taitaa muuttua harvatahtisemmaksi tuo edustus, vaikka isäpappa jaksaakin yhä kiinnostua peleistä. Omalta osaltani ei juuri tällä hetkellä ole mitään ammatillista syytä vaivautua Artukaisten Nakkikattilaan paikan päälle.

Kohtuullisen pitkään ja tiiviisti olen palvellut Sanomatalon herroja avustajana turkulaispalloilun saralla. Nyt Erkkolassa on ainakin yhdessä kerroksessa todettu meikäläinen tarpeettomaksi mieheksi. Tilalle on löytynyt parempia/sopivampia/halvempia osaajia kuin minä. En oikeastaan edes välitä tietää, mitä edellä olevista laatusanoista voi viivata ylitse.

Asian nihkeä puoli on siinä, että perheelle olisi tietysti mukavaa hankkia ruokaa pöytään, mutta toisaalta on vapauttavaa katsella taas kerran avoimemmin maailmaa. Media-alan yleistilanne on suht surullinen, mutta pakko on vielä luottaa huomiseen. Siihen, että jossain on muutakin näkymää kuin hautaansa kohti nilkuttavia menneen ajan jäänteitä ja väsyneitä proggiksia.

Kehnouden kääntöpuolella on toisaalta innostus muun muassa siitä, että meikän pienestä visiosta onkin puolessa vuodessa tullut meidän intohimo, konkreettinen yritys kurkottaa kohti uutta. Se saa päivän paistamaan jopa yksinäisen kirjoitustyöläisen hämärään työhuoneeseen.

Ja vaikka ei olisi ammatillista syytä näyttää naamaansa jäähallilla, muita motiiveja on tullut mieleen hakematta. Ensinnä havahduin siihen, että nyt hallille voi taas mennä ilman, että on pakko umpioitua yläkerran tunkkaiseen pressiboksiin. Ennen kaikkea siellä on homehtunut oma pää, eikä se ole kenenkään muun kuin päänhaltijan itsensä, ja ehkä vähän työtehtävien, vika.

Muistan vielä etäisesti sisäisen hehkun niiltä ajoita, kun kaukalon tapahtumia tuijotti kiiluvin silmin lapsenomaisesti innostuneena, vielä lapsuuden jälkeenkin. Sen haluaisin taas tavoittaa.

Siksipä havahduinkin lupaamaan itselleni isoja asioita. Mittavan minänkehitysohjelman kohteena on alkavalla sesongilla löytää jälleen jääkiekon katsomisen ilo, samanlainen urheilun nautinnollinen ydin, johon olen muiden kehien laidalla törmännyt viime vuosina huomattavasti useammin. Jos vaikka samalla oppisi jotain uutta, itsestään ja varsinkin pelistä.

Sitä minä vain, että jos jossain siellä katsomon nurkassa on intohimoinen lätkäjätkä tutkimassa peliä avarin mielin, huikkaa minut viereesi istumaan. Tai jos satut harvinaislaatuisesti olemaan median edustaja vailla motivoitunutta ja ammattitaitoista työläistä, olen avoin ehdotuksille.


1 kommentti »

  1. Jari Nikkola kirjoitti:

    Pikkasen ylläriä pukkaa tuossa tekstissä nyt! Tätä ei ns. näkynyt tutkassa.

    Nämä ovat melko omituisia aikoja viestinnässä muutenkin. En tiedä onko alihankinnalla/freelanceriudella kauheasti tulevaisuutta Suomessa tai muuallakaan. Netti ja pro am -kulttuuri muuttavat olosuhteita merkittävästi. Sitä taloutta ennen kaikkea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet