RSS Feed

KulttuuriSynkän sesongin sävelet

14. joulukuuta, 2012

Vuoden pimeimmät päivät laskevat valottomuuden verhoa päällemme, ulkona lumi kasaa ylimääräisiä seiniä tiellemme – ikään kuin muutenkaan tekisi mieli läksiä mihinkään muualle kuin kauaspois. Kaamos on täällä taas, se kehottaa käpertymään sykkyrälle, piiloon muulta maailmalta.

Mutta ei talviunille kannata yksin vetäytyä. Pelkästään omien aatosten seurassa murjotettu kaamos on kuin niistäisi järkeään pihalle talvinuhan mukana. Kun sen sijaan hälvenee työhuoneen kaihtimien ja henkisten kiinanmuurien tuolle puolen hyvässä seurassa, alakulostakin voi jalostua jotain suurta. Ainakin mahtavaa melankoliaa pohjoisen ihmislapsen polttoaineeksi.

Melankoholisti tarvitsee omat virtensä niin syksyyn kuin kevääseen – ja etenkin pitkään talveen. On hyvä olla luottoystäviä (kuten Kent Eskilstunasta), mutta samoihin naamoihin ja sanoihin turtuu ajan mittaan. Silloin tarvitaan uutta sytykettä hiljaisen liekin elossapitämiseksi.

Onneksi on Asa. Tuo Masa, joka on suomalaisen nykylyriikan aavikkovaeltaja, aatosten tulviva Tonava ja puhelaulun mariolemieux. Aivan ylivoimainen ukko, aivan omilla taajuuksillaan ja silti hetkittäin juuri samassa ytimessä kanssasi.

Jos olet melankolian jalouden ymmärtävä ja aiot tämän kaamoksen kuluessa hankkia vain yhden uuden ystävän, anna sen olla Asan Murheen musta mieli. Jos tarvitset kokonaisen levyn, sukella Use your Illusion III:n syövereihin.


Kaamosajan soundträkki.

Eräs lähimmäinen sanoi laulua hienoksi, mutta lisäsi, ettei halua kuunnella sitä enempää masennuksen välttämiseksi. Siellä suunnalla melankolian opinnot ovat ilmiselvästi vielä perusteissa.

On tietenkin hyvä olla varovainen niin vahvan tajunnanlaajentimen kanssa, mutta kun sille antautuu, voi löytää myös uuden nousun eväät. Pohjalla pitää kuitenkin käydä jossain välissä, kaikki muu on luonnonvastaista.

Ei auringonpaistekaan miltään tuntuisi, jos aina olisi lämmintä ja valoisaa. Kesän koreuskin saa merkityksensä ja arvonsa vastakohtansa kautta.

Eikä Murheen mustassa mielessä sitä paitsi ole kyse masentumisesta. Tai mistä minä tiedän, mutta näin haluan Asan riimejä lukea. Lyriikka on kai hienoimmillaan silloin, kun se voi antaa jokaisella aivan oman tulkinnan – joista mikään ei välttämättä ole toista oikeampi.

Itse haluan kuulla tummissa riveissä jotain voimaannuttavaa, jonkinlaista luovuutta kohti hapuilevaa synkkyyden ja toiveikkuuden kamppailua. En väitä laativani samantasoisia sanaparien muotovalioita tai kahleetonta tajunnanvirtaa, mutta ajatus tuntuu kuin omalta.

Ainakin olen tehnyt siitä omani, luomiskyvyn purskahduksia odottelevan sanankäyttäjän oodin. Ja lopussa odottaa toiveikkuus. Sanat nousevat väkevään liitoon mustan korpin lailla.

”Kaikki tää mun jännitys
ei suhun tarttuu saa.
Oo sä hei niinku oot
ja taivaas lentele vaan.
Murheen mustast mielestä
vain musteläikkä jää.
Pienen pieni piste,
se pois häviää.”

Jos tuntuu liian heviltä, ei ehkä sittenkään kannata kajota siihen levyyn. Se saattaa aiheuttaa ahdistusta, riimi&rytmi vievät niin jonnekin niin kauas arkisesta keskinkertaisuudesta.

Edes melankoholisti ei aina pääse kiinni niin raskaisiin sävyihin. Välillä kone on käynnistettävä väkivalloin. Sitä varten on Pää Kii. Kohmeloinen punk-nero on masennuspäissään luonut huimia lauluja rakastamisen vaikeudesta.

Ja voihan sitä toisinaan tukeutua myös klassikoiden turvalliseen hehkuun. Hyvä ystäväni Ripa kertoo, miten ja miksi. He was probably born to run.


3 kommenttia »

  1. R kirjoitti:

    Aiheeseen hyvin, hyvin ohuesti liittyen, mä rupesin jokin aika sitten tekemään Google Mapsiin sellasta karttaa, missä mä yhdistin biisit paikkaan, johon ne mielessäni aina yhdistän. Jungleland on aina (talvella) kotona olohuoneessa. Ghostbusters aina Siihtalan kioskin kohdalla Joensuussa. (Kiska purettu sittemmin). Jne.

    No, mä tietty väsähdin, enkä jaksanut lisäillä biisejä karttaan, mutta ehkä sä jaksat?

    • Karhuherra kirjoitti:

      Sinänsä kyllä kiehtova ajatus, mutta taitaisi uupumus viedä voiton täällä. Sinä sitten teit sen kuitenkin valmiiksi?

      Nyt noita tietty alkaa tulvia mieleen. Esimerkiksi yksi Kentin piisi tuo aina mieleen Kungsholmenin kärjen ja kevyen joulupäivän lumisateen siinä stadshusetin kulmilla. Huh, tämä vaatisi kyllä jonkun tosi hienon applikaation, jotta idean esteettiset vaatimukset täyttyisivät.

  2. @korhosa kirjoitti:

    ”Kun maailma uhkaa jo aseella sua, kuka jaksaa musiikist masentua”
    -Ruger Hauer ”Karmina Burana”

    Onhan tuo Aatsipopan uusin huikea. Synkkäkin, mutta kuten Ruger sen sanoo, huonomminkin vois mennä.

    Kyllähän se niin on, että ilman näitä Asan ja kumppaneiden levyjä tää talvi ja pimeys vasta synkkää oliskin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet