RSS Feed

Ehkä kaipaat karhunpalvelusta

Tiesitkö että…

”Karhunpalvelus on hyvin yleinen Pohjois-Euroopan ja Pohjois-Aasian kansoilla. Karhua on pidetty ihmisen kaltaisena olentona. Sitä ei ole ainoasti eläessä peljätty, niin ettei ole uskallettu sen varsinaista nimeäkään mainita – sen mielistelynimistä huomattakoon kouko ja mönnikäinen (=menninkäinen), joiden alkumerkitys on ’vainaja’ – vaan sen kaaduttua on sille pidettävä peijaat niinkuin kuolleelle ihmiselle. Karhunpeijaisissa ovat suomalaiset laulaneet varsinaisia runoja…” (Tietosanakirja IV, 1906.)

Väittävät nykyisissä sivistysoppaissa, että karhunpalvelus on hyvää tarkoittavaa toisen auttamista, joka syystä tai toisesta kääntyy autettavaa vastaan (Wikipedia). Auttaahan minäkin vain haluan, paitsi itseäni, useimmiten myös muita. Joskus koko ihmiskuntaa, kun ette muuten ymmärrä parastanne.

Pidän kunnia-asianani sitä, että tämän karhun palveluksissa on kyse muustakin kuin rutiiniroiskaisuista. Raha on kelpo motiivi, mutta yleensä keksin parempiakin syitä lähteä mukaan, tai jäädä sivuun, kun kutsu sorvin ääreen käy. Uusista ideoista, kehitysprojekteista ja ilmaisukyvyn rajojen etsimisestä innostun toisinaan luvattoman helposti.

Palvelutasoon kuuluu se, että pidän itseäni monipuolisena kirjoittajana, ilmaisun tavasta, mitasta tai tyylilajista riippumatta. Runojakin voisin kokeilla, tuskin se hirveästi juhlapuheen laatimisesta poikkeaa. Kaapista löytyy niin urheilutoimittajan lätsä, kulttuuritoimittajan baskeri kuin historioitsijan lierihattukin. Kamera kulkee asusteena luontevasti mukana.

Kerro tarpeesi, karhu palvelee: raapustan tilauksen mukaisen artikkelin, toimitan tarvittaessa kuvatkin aiheesta. Erityisen mielelläni lähden pitkille reportaasikeikoille maailman ääriin. Niitä odotellessa voin toimittaa kirjaprojektin maaliin tai hoitaa tiedotustarpeesi.

Karhunpesään saa yhteyttä vaikkapa sähköpostilla: jani [at] karhunpalvelus.fi. Soittaakin saa: 0400 875 357.

  • Twitterin laulamaa
  • Arkisto
  • Aiheet